Sain hyvän linkin, joka antaa ajattelemisen aihetta kaiken muutoksen keskellä...

Eloni ja oloni on kuin oppikirjan käyristä, miten yksilö kohtaa muutoksen. Ensin iso notkahdus joulu-tammikuussa, sitten nousua tammi-helmikuussa. Sen jälkeen käyrä alkoi muistuttamaan meren aaltoja, pienempää heiluntaa ylös alas ja lopuksi elämä on palaamassa raiteilleen.

Itse huomaan noudattelevani täysin tuota käyrää, pahin pohja on jo kynnetty, mutta vielä välillä olo on kuin vanhalla rukkasella, joka on hukannut työparinsa. Voi minua ressukka parkaa.

Kuitenkin yhä useammin huomaan auringon paistavan ja kevään tulevan kohisten. Tuntuu kuin työhevosen selästä olisi otettu ies pois ja olo on kevyt kuin taivaan linnulla. Vapaus, uusia mahdollisuuksia, olo on kuin kaksikymppisellä.

Töissäkin työt taas sujuvat, kun yöt on saanut nukuttua kunnolla. Firman asiat edistyvät melko sutjakkaasti ja olen tyytyväinen asioiden tilaan.

Tällä viikolla laitoin paperit eteenpäin, oma firma on nyt pystyssä ja pyörii, pankkitili on avattu, vakuutukset on otettu. Nettisivut ovat pystyssä ja asiakkaitakin on, vaikka liikevaihto on vielä hyvinkin vaatimatonta. Lupa työnantajalta firmaan on ja tapaaminen kirjanpitäjän kanssa on sovittu ensi viikon tiistaille.

Joku voi kysäistä millä ajalla pyöritän firmaani, vastaus on: iltaisin ja viikonloppuisin.

Harkitsen yrittäjän ammattitutkinnon suorittamista oppisopimuksella ja olen jo käynyt asiasta alustavia keskusteluita. Markkinoinnin kirjoja on kirjastosta lainassa kuusi kappaletta...

Tavoite ei ole tappaa itseäni työllä, vaan rakentaa asiakaskuntaa tasaisella tahdilla ja saada markkinointi vakaalle pohjalle. Yritän rakentaa pysyvää jalansijaa perustuen ammattitaitooni ja verkostuen muiden samalla alalla olevien kanssa. Verkostoituminen on jo hyvässä vauhdissa.

Töissä on tunnelmat kuin hautajaisissa, porukalla motivaatio jossain absoluuttisen nollapisteen tienoilla, osastomme suljetaan, reilusta sadasta ihmisestä vajaa 30 jää jatkamaan. Koska vajaa 30 ihmistä ei voi tehdä reilun 100 ihmisen töitä, työt jaetaan uusiksi (heh heh, tosin kukaan ei vielä tiedä miten). Useimpien ilmeet ovat väsyneitä tai apaattisia. Perjantaina jäin töihin kuuteen asti illalla ja kysyin lähimmältä työtoveriltani, mitä hän roikkuu siellä vielä.

Laskin leikkiä siitä, oliko hänellä käänteinen syndrooma. Jotkut pois potkitut lähtevät aamuisin töihin, kun eivät halua perheensä tietävän potkuista. Oliko hänet potkittu pois kotoa ja hän vain teeskenteli lähtevänsä kotiin, mutta jäikin nukkumaan toimistolle?

Oikeastaan en ollut yllättynyt, kun hän kertoi saaneensa kaksi viikkoa sairaslomaa. Hän ei pysty nukkumaan ja ajatukset pätkivät. Hän yritti nyt perjantai-iltana saada hommat siihen pisteeseen, että pystyi lähtemään sairaslomaansa viettämään. Itsekin istuin töissä sen takia, että hommat kasaantuivat ja paperipinot kasvoivat työpöydälläni. Sähköpostini on säälittävä musta aukko.

Viikko loppui rytinällä. Lupauduin projektiin mukaan konsultin asenteella, teen projektin loppuun ja murehdin huomista sen jälkeen. Projekti kestää näillä näkymin vuoden 2009 loppuun määräaikaisella työsopimuksella, mutta OTOna (=omien töiden ohella eli kesän yli teen siinä sivussa vanhatkin hommani).

Tai toisinpäin ajatellen, teen projektin ja siinä OTOna vanhat hommani kesän loppuun asti.

No, nyt ei tarvitse miettiä, mitä tekisi työajalla. Työmäärä kasvaa kiitettäviin lukemiin. Yritän kuitenkin pysytellä työaikojen puitteissa.

Eli toistaiseksi on leipää luvassa matalaan majaamme.